Post by Kesenai on Jan 16, 2007 9:20:12 GMT -5
Kuvittele olevasi koira, joka herättyään ei herää samassa paikassa minne nukahti, vaan keskellä kullankeltaista peltoa päivän ollessa kauneimmillaan. Luulet näkeväsi unta, mutta silti tuulenvirekin tuntuu pelottavan aidolta. Kysymykset ja hämääntyneisyys valtaavat mielesi etkä tiedä mitä pitäisi tehdä herätäksesi. Seisot yksin pellolla, et näe ketään muuta ja lopulta vain hyväksyt asian että olet hereillä, muttet siellä missä pitäisi. Lähdet kulkemaan pois paikalta jossa heräsit, näet edessäsi vain synkän oloisen kuusimetsän jonka läpi aiot kävellä, sillä mitä vaarallista voisi metsänpahaisessa olla? lähimmät karhutkin ovat varmasti kilometrien päässä. Yö tulee ja jatkat matkaasi. Kuulet raskaita askelia ja liikehdintää takaapäin joka lähestyy kovaa vauhtia. Nopeutat askeleitasi ja luulet varmasti tulleesi hulluksi nähdessäsi kaksi suurta ja tummaa hahmoa vähän kauempana sivuillasi. Tuulikin on vaiennut, joten kuulet selvästi kuinka ne saavuttavat sinua. Et uskalla jäädä paikoillesi odottamaan, nostat katseesi eteenpäin ja näet edessäsi metsänreunan lopun, kuun valaiseman nummen jonka uskot olevan turvapaikkasi. Askeleet kovenevat, sinäkin kiihdytät täyteen vauhtiisi. Metsästä pois päästyäsi ja parikymmentä metriä nummelle kuljettuasi käännyt samantien katsomaan taaksesi, ne tulevat yhä perässäsi juosten. Painat silmäsi kiinni, jäät paikoillesi seisomaan ja toivot että mitä sitten tapahtuukin, palaisit takaisin kotiisi..
Kenelläkään ei ole tietoa Tiberiaksi kutsutusta alueesta.. Missä se sijaitsee? ja Miten sieltä pääsee pois?
Eli yksinkertaisesti ilmaistuna Tiberianiin tullaan mystisesti. Susien ja koirien nukahdettua he saattavat vain käsittämättömästi herätä oudossa paikassa; keskellä peltoa, jäätikköä tai metsää, joka on tuntuu päivisin mitä kauneimmalta unelta, mutta öisin kuin pahimmalta painajaisunelta.
Riivatut > Kuva[/color][/url] < © Zigu
Tekstissä esiintyneet tummat hahmot.
Riivatut ovat nimensä veroisesti demoneita, kirottuja entisiä koiria ja susia. Rusohyttynen, tuo hyönteinen jonka purema normaalissa sudessa ja koirassa aiheuttaa koko mielessä sekä ruumiissa muutoksen, pureman jälkeen kukaan ei palaudu entisekseen vaan muuttuu yhdeksi heistä. Mieli saastuu kokonaan eikä elämässä ole enää sen jälkeen kuin veri ja liha, kukaan ei tunne enää rakkautta, hyvää oloa vaan alituista vihaa ja raivoa. Heistä harva kestää päivänvaloa, joten he liikkuvat pääasiassa yöaikaan lähes kaikkialla ja päivisin paikoissa jonne auringonvalo ei pääse. Riivatun kuoltua tästä tulee aave, aineeton henkiolento joka muuttuu takaisin alkuperäiseen koiraeläimen hahmoonsa. Pureman saanut koira/susi muuttuu lähes heti, tai ajan kuluessa entistä enemmän demoninhahmoon jolloin omapersoona katoaa suurimmaksi osaksi. Kirotut ovat yhtä nopeita kuin koirina ja susina, kuulo- ja hajuaisti paranevat mutta ketteryys ja näkö huononevat hahmosta riippuen.
Ulkomuoto:
Rusohyttysen pureman saaneen suden tai koiran turkinväri tummenee huomattavasti, silmät muuttuvat punaisiksi tai keltaisiksi [poikkeuksia on], kaikille kasvaa sarvet päähän, turkki paksunee, säkäkorkeus [min. 60cm, max. 140] ja massiivisuus kasvavat sekä kynnet ja hampaat muuttuvat huomattavasti pidemmiksi. Demoni on helppo tunnistaa näistä tuntomerkeistä. Myös näiden elinikä pitenee maksimissaan 35 vuoteen koirissa, ihmisissä se tarkoittaa noin 100 vuotta jos keskiverto suomalainen elää 80 vuotiaaksi. Riivatuilla voivat tuntea jonkinlaista vetoa olla toisiinsa, ja nämä voivat saada pentuja, jolloin pennusta tulee luonnollisesti rotunsa jatkaja. Tavallinen koiraeläin ja riivattu eivät voi pariutua.
Riivatuilla täytyy olla
- Sarvet, jotka voivat olla minkälaiset tahansa: Pienet tai suuret.
- Huomattavasti tummempi väritys kuin alkuperäisessä hahmossaan
Riivatuilla saa olla
- Muita 'demonimaisia' ulkomuotoon liittyviä seikkoja.
- Useampi häntä [max. neljä]
- Nahkasiivet, joilla ei kumminkaan voi lentää pitkiä matkoja
- Enemmän hampaita kuin normaalisti
- Jokin demonimainen 'kyky' kuten erinomainen manipulaatio taito tai pienten esineiden leijuttamis taito. Mutta mitään ilmojen herruutta hahmolla ei saa olla.
Riivattu ei voi olla:
- Voittamaton
- Kuolematon
- Hyväntahtoinen
- Jumala
Tässä roolipelissä voit siis pelata joko susilla/koirilla, tai ylläkuvatuilla demonikoirilla, 'riivatuilla' Kun pelaat hahmollasi jonkun toisen kanssa, ja haluaisitte demonin siihen samaiseen peliin, ja kaikki riivatut ovat varattuja, voi aivan hyvin vain kirjoittaa riivatun tulemisen siihen peliin ja keksiä siinä samalla kirjoittaessa sen ulkonäköäkin. Eli aika samalla tyylillä kuin pelaisit yhdessä pelissä kahdella hahmolla.
Rusohyttynen
Koko juonen pääsyyllinen riivatuiden syntymiseen. Rusohyttysen 'myrkyllinen' purema aiheuttaa normaalissa koirassa juuri juon muutoksen. Nämä hyttyset ovat ulkomuodoltaan puna-musta-ruskeita ja lajia tavataan useimmiten niittyjen ja soiden läheisyydessä. Rusohyttyset liikkuvat harvemmin kokonaisina parvina. Näiden pesiä on mahdotonta havaita ympäristöstä, sillä ne sijaitsevat syvällä maan alla.
Muuttuminen riivatuksi käy yksinkertaiseksi: Tavallinen koira harhailee niityllä tai suolla, huomaa tai ei huomaa rusohyttystä, joka puolestaan kokee matkailijan uhaksi ja pienellä vaivalla puree hampaillaan yleensä niskan seuduille ja pysyy uhrissaan vähän aikaa kiinni. Yksikin purema riittää myrkyttämään mielen, ja muuttamaan hahmon yhdeksi immortaleista.
Ambassor
Tiberianissa on yksi lauma, jonka laumalaiset yrittävät yhdessä keksiä keino päästä pois tai pystyä elämään turvassa. Laumaan ei pakoteta ketään, eli tämä on täysin vapaaehtoista hahmojen kannalta. Hahmot voivat elää yksimielisesti omin turvin, omissa oloissa tai sitten yhteistyössä muiden kanssa yrittäen keksiä poispääsyä paikasta. Kuten muillakin laumoilla yleensä, Ambassorillakin on myös alfa ja beta. Niitä, jotka eivät kuulu Ambassoriin kutsutaan irtolaisiksi.
Aaveitako?
Kyllä, Tiberianissa on mahdollista hahmon nähdä öisin helmenhohtoisia koiraeläimen näköisiä henkiä, jotka ovat kuolleita Immortaleja jotka jäivät maanpäälle kulkemaan. Aaveet ovat harmittomia, niitä ei voi vahingoittaa, mutta heikkohermoiselle voi aiheuttaa tukalan oltavan. Aaveita liikkuu ainoastaan öisin, pääasiassa hautausmailla ja temppelien lähellä.
Lyhyesti sanottuna :: Riivatun kuollessa, tämä palautuu entiseen suden/koiran hahmoonsa, mutta vaeltavana aavena jolla ei ole enää mahdollista pelata.